 |
En ole kovin paljon harrastanut helmikorujen tekemistä, mutta nähtyäni mielenkiintoisen mallin Suuressa Käsityölehdessä nro 5/2008, päätin kesäsateiden aikaan kokeilla, miten helmikorun teko ohjeella luonnistuu. Mallina päätin käyttää vadelmankukkia-nimistä rannenauhan ohjetta, mutta tavoitteenani oli tehdä ohjeella pidempi koru eli kaulakoru.
Aloitin ja purin korun useampaan kertaan, koska en ollut tyytyväinen tulokseen. Lopulta tein korun ohjeesta poikkeavalla tavalla. Arvelisin, että helmeni poikkesivat liikaa lehdessä käytetyistä helmistä, minkä vuoksi ohje ei täysin soveltunut helmilleni. Sain kuitenkin valmiin korun aikaiseksi.
Pinkkejä ruusuhelmiä minulla oli 30, ja vaikka käytin ne kaikki tähän koruun, ei valmis koru yllä kaulani ympäri. Olen kuitenkin koruun ihan tyytyväinen. Ehkä käytän sitä kaksinkerroin ranteessani tai lahjoitan sen jollekin ohutkaulaiselle, joka tykkää myös pinkeistä ruusuista.
Pääsin tämän korun myötä jo paremmin jyvälle korujen teosta ja jotain erittäin tärkeääkin opin: Käytä korunteossa aina sormustinta! Silmäneula menee sormen läpi sieltä tylpemmästäkin päästä, kun tiukka paikka tulee. Auts.
Yleisön pyynnöstä Stellan päätöntä kissakävelyä. Naamani paikalle olen laittanut Corbiksen kuvapankista napatun kissakuvan, joka saa hahmoni muistuttamaan lähinnä Star Warsin Yodaa, mutta älkää antako Yodamaisuuteni häiritä.
Mekko on siis kietaisumekko, jossa nauhaa varten on jätetty aukko vyötärön oikealle puolelle. Näissä catwalkin kuvissa nauhat ovat vain solmussa, mutta juhlapäivänä nauhat oli solmittu rusetiksi.
Häillä taisi olla vaikutusta viimeaikaisiin leffavalintoihinkin, koska olen viimeksi käynyt katsomassa Sinkkuelämää- ja Mamma Mia! -leffat, joissa juoni pyörii tiiviisti hääteeman ympärillä. Joku kritisoi, että Sinkkuelämää-leffa olisi tehty vain rahan vuoksi, mutta itse en teilaisi elokuvaa pelkästään kaupalliseksi tuotteeksi. Minusta leffassa oli syvempiäkin tarkoitusperiä, kuten pohdintaa siitä, miksi yleensä järjestää häät ja millaiset häät. Kuulin leffasta sellaisenkin arvion, että siinä oli paljon kaunista katseltavaa (vaatteita, kenkiä, laukkuja, kampauksia, kukkia, huoneita, maisemia ymv.), joka sai hyvälle tuulelle. Niinhän se varmasti on, että kauniit asiat saavat myös arjen tuntumaan siedettävämmältä.
Mamma Mia! -leffalta en osannut odottaa etukäteen mitään. Itselleni oli yllätys sekin, että elokuva oli musikaali eli yllätyin siitä, miten paljon musiikkia elokuva sisälsi. Tutuin näyttelijä entuudestaan oli Colin Firth, mutta hänellä olikin pettymyksekseni elokuvassa vain pienehkö rooli. Suomalaisen Sinikka Sokan vaalea kaksoisolento Meryl Streep teki hyvän roolin ja Pierce Brosnan yllätti laulutaidollaan. Yllätyksiä täynnä siis koko elokuva. Luokittelisin sekä Sinkkuelämää- että Mamma Mia! -elokuvan hyväntuulenelokuviksi, jotka ovat ainakin minun mieleeni. Olisi kiintoisaa kuulla, millaisia ajatuksia em. elokuvat ovat teissä muissa herättäneet, jos olette leffat nähneet.
Tässä on tämä viime postauksessa vihjaamani isompi valmistunut ompelutyö, jonka tarina sai alkunsa siitä, että tarvitsin juhlamekon. Kiertelin, katselin, sovitin ja hikoilin kaupoissa tuloksetta. Sitten mieleeni muistui kuva kauniista mekosta tuoreessa käsityölehdessä. Aloin tutkia ohjetta, ja kun se vaikutti inhimilliseltä, kirjoitin kangasmitat muistiin kangaskauppaa varten. Ei mennyt kauaakaan, kun löysin Eurokankaasta täydellisen kankaan: kukkasin kirjotun luonnonvalkoisen taftin. Olin myyty ja pian oli kangas ostettu. Kangas oli henkäyksenohutta, minkä vuoksi ostin myös vuorikangasta, vaikka ohje oli tehty vuorettomalle mekolle. Oli siis sovellettava.
Koska en ollut aikoihin ommellut mitään vuoritettuja verhoja, pöytäliinoja ja ekokasseja vaativampaa, pieni epäilys kaihersi takaraivossa - entä jos epäonnistun mekon ompelussa. Vaan lieneekö Hefaistos ja Vulcanus olleet hyvällä tuulella, koska omasta mielestäni mekko onnistui, ja täytti sille asetetun tehtävänsä kunnialla. Mekko ylläni kuljin alttarille ja tein yhden elämäni suurimmista lupauksista. Nyt myös tiedän miltä tuntuu, kun polvet menevät hyytelöksi, mutta pysyin kuin pysyinkin pystyssä. Tässä vielä lähikuvaa kukkasista, jotka kannattelivat minua tärkeänä päivänäni.
Tuo mainitsemani Hefaistos on lukemani mukaan kreikkalaisessa mytologiassa käsityöläisten, seppien ja tulen suojelija, joten siksi arvelen Hefaistoksen myötävaikuttaneen mekkoni ompelussa. Vulcanus on puolestaan roomalaisten vastine Hefaistokselle.
Niin ja tuo mekkoni ohje löytyy tämän vuoden Suuren Käsityölehden toukokuun numerosta (malli nro 2, ompelin koon 36). Mekko komeilee myös numeron kannessa tangokuningatar Arja Korisevan päällä. Korisevan mekko on ommeltu punavalkoisesta kukkakuvioisesta kankaasta. Minuakin houkuttaisi ommella mekko vielä jostain paksusta, kauniskuvioisesta puuvillakankaasta, joka ei vaatisi vuorikangasta, mutta saa nähdä, milloin tuo haave toteutuu.
Toiveeni käydä Ruovedellä Kalelassa toteutui ennen kuin erämaa-ateljee sulkeutui tällä erää yleisöltä lopullisesti. Samaan aikaan paikalla oli arviolta 30-40 muutakin kävijää, vaan hyvin siellä mahtui ihailemaan maalari ja keräilijä Akseli Gallen-Kallelan sekä muiden taiteilijoiden töitä. Päällimmäisenä mieleeni jäivät Gallen-Kallelan Kalevala-aiheiset työt sekä ateljeekodin viihtyisyys ja kaunis ympäristö järvimaisemassa. Visiitin jälkeen aloin pohtia, että löytyisikö jostain vielä kuvitettu Kalevala teos, mutta vielä en ole asiaa tarkemmin selvitellyt. Oli kuitenkin upeaa nähdä pala suomalaista taidehistoriaa aivan läheltä.
Kirjapäiväkirjanikin on jälleen päivittynyt ja olen myös käynyt kuuntelemassa kotimaisen suosikkikirjailijani livehaastattelua kirjakaupassa. Pääsin siis vihdoin näkemään ja kuulemaan Anna-Leena Härköstä, joka oli hyvin ennakkokäsitysteni ja tekstiensä mukainen. Härkönen tuntui olevan terävä ja jalat maassa -tyyppi, vaikka kuuluukin kotimaisten kirjailijoiden, käsikirjoittajien ja näyttelijöiden huippuihin. Kirjoittaessaan uusinta vasta julkaistua teostaan "Ei kiitos", Härkösellä oli kuulemma ollut aika ajoin hyvinkin hauskaa. Haastattelijan mukaan tämä hauskuus oli näkynyt myös Härkösen tekstissä. Mielenkiinnolla odotan, että pääsen lukemaan uutuuden itsekin.
Tämä kesä sai minut myös aloittamaan uuden harrastuksen: ötökkäbongaamisen tai suomalaisemmin ötökkätunnistamisen. Idea harrastukseen lähti siitä, että kavahdan monia hyönteisiä niitä nähdessäni. Ajattelin, että jos oppisin tuntemaan hyönteisiä paremmin, osaisin myös suhtautua niihin toisin. Uusi harrastus on osoittautunut hyödylliseksi ja jopa hauskaksi. Vai mitä mieltä olette, voitteko lukea naama vakavana nämä tänä kesänä tunnistamani ötökännimet: täplätupsukas, ukkonuijapistiäinen ja sammmalskorpioni.
Tässä vielä ötököiden vastapainoksi tunnelmakuvia Kalelasta.
Tämä yllä oleva kuva kertoo oleellisimman. Joskus kesän alussa aloittamani virkattu sipulipussi on edelleen kesken. Kesän myötä käsitöistä on siis tullut hidas harrastus, mutta voiton puolella jo sentään olen tuossakin virkkuussa. Kuvan iloinen kangaskassi on löytö kaupan hyllyltä. Ja nuo kaksi pientä sydämin ja kultanauhoin varustettua pahvirasiaa ovat muisto ystävien kesähäistä.
Eivät käsityöni aivan sentään ole jääneet tuohon virkkuuseen, vaan olen huristellut myös ompelukoneella erään isomman työn valmiiksi, mutta siitä kuvaa myöhemmin, kun tähän postaukseen olen jo varannut monta muuta kuvaa. Nämä seuraavat kuvat kertovat muiden tekemistä taidokkaista kättentöistä. Kuvat olen ottanut Visavuoressa, jossa kuvanveistäjä Emil Wikström (1864-1942) on asunut aikanaan. Visavuoresta löytyy myös Kari-paviljonki, jossa on esillä pilapiirtäjä Kari Suomalaisen (1920-1999) tuotantoa. Juuri nyt paviljongista löytyy myös Tove Janssonin hieman tuntemattomampia piirustustöitä. Paviljonkiin on kerätty Toven ja Karin pilapiirroksia samantyylisistä aiheista.
Seuraava toiveeni olisi päästä vierailemaan Kalelaan, joka on tällä erää viimeistä kesää auki. Kalela on Emil Wikströmin ystävän, taidemaalari Akseli Gallen-Kallelan (1865-1931) itse suunnittelema erämaa-ateljee. Toivottavasti Kalelassa ei ole liian kova tungos silloin, kun menen siellä käymään. Näissä kulttuuritunnelmissa päätän postaukseni tällä kertaa.
Viimeisin valmistunut käsityöni koostuu virkkuusta, helmistä, kirjonnasta ja ompelusta. Valmistunut kättentyö on kangaskassi, joita olen ommellut laskujeni mukaan jo viisi ennen blogin perustamista. Idea ensimmäiseen ompelemaani kassiin lähti aikoinaan kauniista, painetusta kankaasta, josta sai ihania tilkkuja luonnonvalkoista kassia koristamaan.
Tätä kassia koristaa violetein raidoin painettu kangastilkku, mutta myös virkaten ja kirjoen tehty kukkakuviollinen kangastilkku, jonka teossa tuo ensimmäisessä kuvassa näkyvä pingotuskehys oli mainio apuväline. Kassia tehdessä kokeilin myös ompelukoneeni erilaisia koristeompeleita. Molemmat kangastilkut toimivat myös taskuina, joihin voi sujauttaa kauppamatkalla vaikka ostoslistan tai kuitin talteen. Parasta näiden kangaskassien teossa on se, että saa olla luova, ja lopputulos paljastuu vasta sitten, kun kassi on valmis.
Eräs ystäväni kysyi viime viikonloppuna, olenko tehnyt viimeaikoina käsitöitä. Siihen sitten aloin kuvailla tätä tekemääni kassia, johon ystäväni totesi innokkaasti, että teit siis ekokassin!
Kas, kun en itse ole vielä tuota osuvaa nimitystä keksinyt, mutta sillä nimellä kaupatkin taitavat nykyään myydä kangaskasseja. Tästä lähin voin siis sanoa tekeväni ekokasseja kangaskassien sijaan.
Itselleni olen jättänyt vasta yhden tekemäni ekokassin, mutta tarve olisi tehdä niitä lisää omaan käyttöön. Onneksi minulla on kauppamatkoilla apuna myös Luontokaupasta hankittu tummansininen, horoskooppimerkein koristeltu ekokassi, joka on ollut todella kestävä. Minusta on kurjaa, jos kauppareissulla joutuu ostamaan kaupasta kassin siksi, että omia kauppakasseja ei tullut mukaan tai niitä ei ole riittävästi.
Viime aikoina käsityöt ovat olleet pääosin telakalla, koska olen matkustanut ja istunut paljon junassa, jossa olen käsitöiden sijaan mieluummin lukenut kirjoja. Tästä syystä kirjapäiväkirjaani on tullut useampi uusi merkintä. Toivottavasti kuitenkin jotain käsitöitäkin valmistuu vielä kesän aikana.
Junassa kulkiessa olen väistämättä kuullut ja nähnyt kaikenlaista ja monenlaisia matkaajia. Jos Pertti Jarlan Fingerpori-sarjakuvan hahmot olisivat olemassa, voisin vakuuttaa, että olen oikeasti matkustanut samassa junanvaunussa aidon Rivo-Riitan kanssa. Tosin tämä Rivo-Riitta oli humalassa ja esitteli itsensä Kylmäkkö-Rituksi, mutta käytös ja puheet olivat kuin Jarlan Rivo-Riitalla. Alkuun tätä Rivo-Riitan kaksoisolentoa kuunteli huumorilla, mutta matkan edetessä olin lopulta hyvin helpottunut, kun sarjakuvahahmo jäi junasta pois Toijalassa. Jos olisin kirjoittamassa kirjaa tai vaikka näytelmän käsikirjoitusta, niin tietäisin nyt, että matkustamalla junassa saisi aineksia monenmoiseen tarinaan ja hahmoon.
Sitten palaan istuttamiini köynnöskrasseihin ja tuoksuherneisiin, jotka vielä viime postauksessa päätin viedä parvekkeelle uhkaavasta julkisivu- ja parvekeremontista huolimatta. Remontin infotilaisuuden jälkeen tulin taas toisiin aatoksiin, ja vein istutukset vanhempieni omakotitalon pihan iloksi. Vielä ovat istutukset kovin hentoja, mutta toivottavasti köynnökset vahvistuvat säiden lämmetessä.
Mitä tulee julkisivu- ja parvekeremonttiin, niin remontti alkaa tällä tietämällä noin kuukauden myöhässä alkuperäisestä aikataulusta, mikä tarkoittaa sitä, että valmista ei välttämättä tule ajoissa eli ennen talven tuloa. Vaan onko sillä väliä, että asuu ensi talven pussitetussa kerrostalossa, kun talvella on muutenkin pimeää. Koko tämä remontin odottelu on ollut sellaista soutamista ja huopaamista, että en usko remontin alkavan ennen kuin oikeasti näen omin silmin rakennustelineitä talon seinustalla.
